Kuvan lähde: Social Work Tutor (https://www.facebook.com/socialworktutor/)
Vähän alle puoli vuotta sitten aloitin opintoni sosiaalityössä, ja tuntuu kuin siitä olisi hurjan kauan! Vastahan minä haahuilin puolieksyksissä kampuksella ja loin verkostoa opiskelutovereihin, koetin opiskella opiskelutaitoja ja mietin, tulenko saamaan yhtäkään opintopistettä. Lisäksi mietin, tulisinko oppimaan läheskään kaikkea, ja jos opin, millaisella mentaliteetilla? Perfektionismi on aina aiheuttanut haasteita minulle, kun haluaisin tehdä kaiken kunnolla, eikä se millään tavoin onnistu silloin, kun tehtävää on muutama liikaa. Näitä teemoja käsittelinkin jo aikaisemmissa teksteissä, joten nyt on aika sukeltaa siihen, mitä olen saanut näistä opinnoista tähän mennessä, ja millaisin mielin olen käärimässä muutaman kuukauden kuluttua ensimmäisen vuoden opintoja pakettiin.
Opinnot ovat olleet enemmän kuin mielenkiintoisia. Keskiössä opinnoissa on ollut totta kai rakenteellinen ja vaikuttava sosiaalityö, sillä se on yksi tärkeimmistä sosiaalityön ulottuvuuksista – mikäli haluamme rakenteissa tapahtuvan muutoksia, meidän on tutkittava myös sosiaalityön vaikuttavuutta niin yksilö-, yhteisö- kuin yhteiskunnallisella tasolla. Tähän liittyvät kiinteästi myös erilaiset sosiaalityön toimintaympäristöt, joista kiistatta suurin tekijä on kunnallinen sosiaalitoimi. Yllättävän paljon sosiaalityöntekijöitä työskentelee kuitenkin myös järjestökentillä, ja totta kai myös terveydenhuolto ja erilaiset yksityisen sektorin toimijat työllistävät sosiaalityöntekijöitä.
Tällä hetkellä olen opiskelemassa sosiaalityön teoreettisten perusteiden tenttiin (olisin toki voinut tenttiä sen aikaisemminkin, mutta…), ja oman profession kehittyminen case workista yhteisösosiaalityön kautta järjestelmä- ja ongelmakeskeisen sosiaalityön sekoitukseen. Jo pääsykokeisiin opiskellessa vuorovaikutus ja siinä rakentuva ammatillinen auttamistyö tulivat tutuiksi, mutta tähän tenttiin opiskellessa on ollut myös kiinnostavaa pohtia suomalaisen sosiaalityön perinteitä ja siitä, mistä ne ovat lähteneet. On selvää, että järjestelmäkeskeinen sosiaalityö on ollut vallalla Suomessa hyvinvointivaltion rakentumisen aikoina, jolloin polttopisteessä olivat lähinnä universaalit edut. Mihin siis tarvittaisiinkaan ongelmakeskeisen sosiaalityön perinnettä?
Olen tänään pienellä tenttiinopiskelutauolla pohtinut ongelmakeskeisen sosiaalityön perinteen tärkeyttä nyky-yhteiskunnassa. Suomessa juridiikka ja hallinnollisessa kontekstissa toimiminen ovat luontevia juuri edellä mainitsemani tematiikan vuoksi, mutta nyky-yhteiskunnassa on vallalla yhä suurempi huono-osaisuus ja vieläpä kasautuva sellainen. Lisäksi sosiaaliset ongelmat ovat yhä moninaisempia, ja asiakkaina voi olla niin kutsuttuja ongelmakimppuja, jolloin ongelmakeskeisen sosiaalityön perinnettä tarvitaan.
Joka tapauksessa ala on selkeästi oma, ja onpa pieni vaikuttajakin pyrkimässä esiin. Haluan ehdottomasti olla jatkossa paitsi hyvä (ainakin nöyrä) sosiaalityöntekijä, myös yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttaja. Niinpä aion suoriutua kunnialla ensimmäisen vuoden opinnoista ja aloittaa syksyllä uutta lukuvuotta toisen vuoden sosiaalityön opiskelijana, joka on oppinut paljon ja tulee oppimaan vielä lisää. Koulutushan ei anna suoraa pätevyyttä millekään kentälle, mutta laajat valmiudet työllistyä harjoitteluiden kautta melkein mihin vain. Mikäli siis yhteiskunnalliset asiat, yhteiskunnan epäkohdat ja vaikuttaminen kiinnostavat yliopistotason tutkintona, voin suositella sosiaalityötä enemmän kuin lämpimästi.
