Omaseuranta, Terveys

Tänne sitä treeniä, hui hai!

Screenshot_20180813-092308.png

Otsikko on muokattu Turmion Kätilöiden lyriikoista, niitä kun voi muokata mielensä mukaan. Kukaa arvaa, mikä biisi?

Long time, no ocean? Vanha vitsi, tiedän. Syksy saapuu, ja opintojen alkuun on aikaa enää alle kolme viikkoa. Päätin aloittaa samaan syssyyn opintojen alun kanssa sekä mielialaseurannan että terveemmät elämäntavat. Tosiasia on, että liikunta auttaa mielialaa pysymään korkeammalla ja ehkäisee totta kai myös kansantautien, kuten aikuistyypin diabeteksen puhkeamista. Ainakin minulle on jäänyt melkoisen huonoja kokemuksia peruskoulun liikuntatunneilta ja lukion pakolliselta liikuntakurssilta: jälkimmäisellä läähätin Cooperin testin aina noin kaksi kierrosta muiden perässä joutuen uusimaan sen.

Joku voi ehkä kutsua uusinta hurahdustani impulsiivisuuden huipuksi, mutta pohdin oman hyvinvoinnin sekä bujoilutaulukoiden tueksi Fitbitin hankkimista. Se mittaa paitsi askelia, muistuttaa liikkumisesta tunnin välein, mittaa unta ja sen laatua, juodun veden määrää, ja tavoitteita voi muokata sen mukaan, kuinka kunto kohoaa. Erityisesti unen ja veden juomisen seuraaminen kiinnostavat minua. Totta kai haluan myös kohottaa askelmääriä ja päästä parempaan kuntoon, mutta unen, nesteytyksen ja ruokarytmin parantaminen edesauttavat myös kunnon kohenemista.

Olen aina ollut nopea innostumaan erilaisista asioista ja jättämään ne sitten silleensä, mutta nyt olen päättänyt saada joka päivä minimitavoitteeni eli 6000 askelta täyteen. Toki 10 000 olisi suositeltavaa, mutta ei kai maratoonarikaan ole lähtenyt treenaamaan lyhytjänteisesti, vaan ennemminkin pitkällä aikavälillä asettaen itselleen välitavoitteita? Unen määräksi olen laittanut vähintään 7 tuntia, joka normaalisti riittää minulle vallan hyvin. Ja se nesteytys? Myönnettäköön, että sen kanssa on vähän niin ja näin… miksei ihminen vain voi muistaa juoda sen kahvin lisäksi vettä?

…miksei ihminen vain voi muistaa

juoda sen kahvin lisäksi vettä?

Juokseminen olisi yksi suurimmista haaveistani. Parasta siinä olisi tunnelma vauhdista, kuulokkeista kuuluva musiikki, sekä hyvän olon hurma, jota endorfiinit puskevat pintaan kunnon treenin jälkeen. Valitettavasti parikin seikkaa ovat hieman rajoittamassa juoksuharrastuksen aloittamista, tupakointi ja astma nimittäin. Jälkimmäiseen on olemassa lääkkeet, ensin mainitun respiratoriset haitat sen sijaan ovat korjattavissa vain lopettamalla. Mutta mistä itsekuria, ja onko edes järkevää lopettaa ennen kuin olen saanut itseni lopullisesti tasapainoon henkisellä puolella?

Otetaanpa esimerkiksi vaikka viime viikon unitrackeri. Kuinka voisi edes kuvitella pääsevänsä juoksukuntoon, jos unen määrä on tuollaista, ja laatukin mitä sattuu? Punainen tarkoittaa hereillä olemista, vaaleansininen REM-unta (rapid eye movements), tummempi kevyttä ja kaikista tummimman sininen syvää unta. Lähdepä tästä sitten virkeänä urheilemaan… toki urheilullisempi elämäntapa parantaa unen laatua, vähentäisi taatusti suolitukosvaaraa ja muutenkin lisäisi hyvää oloa.

Kaikessa muutoksessa tärkeintä on kuitenkin kuunnella itseään ja olla itselleen armollinen. Ei haittaa, vaikka joskus askeltavoite ei täyty, tai jos tulee ottaneeksi päiväunet joskus. Jos tavoitteena on terve elämä ja hyvä olo, armollisuus on melkein se tärkein asia pitkäjänteisyyden lisäksi. Tärkeintä on, että aerobista liikuntaa tulee viikottain ainakin kolmesti, ja että uni on pääsääntöisesti hyvää. Tämän vuoden puolella on tapahtunut joka tapauksessa niin paljon suuria muutoksia, ettei ole mitään järkeä tehdä elämäntaparemonttia kertarysäyksellä jättiharppauksin. Baby steps…

Kaikessa muutoksessa tärkeintä on kuitenkin kuunnella itseään ja olla itselleen armollinen.

Kuka muu haluaisi lähteä kanssani lempeästi liikkeelle? Mitä ajatuksia aktiivisuusrannekkeet teissä herättävät: motivoivatko ne liikkumaan, vai aiheuttavatko ne tarpeettomasti stressiä?

(Teksti on kirjoitettu kännykällä, joten teksti saattaa olla hassusti aseteltu.)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s