Itsemyötätunto, Mielenterveys, Opiskelu

Epäonnistuminen: uusi alku?

STUDY

Mitä sitten, jos kaikista yrityksistä huolimatta opiskelupaikka tai unelmien työpaikka ei tarttunutkaan hyppysiin? Erityisesti itseään kohtaan vaativalle ihmiselle se voi olla todella paha takaisku. Kun on satsannut paljon aikaa ja ehkä rahaakin kovaan työhön unelmiensa saavuttamiseksi, hylkäysviesti käy itsetunnon päälle. Sain tähän tekstiin inspiraation rakkaan ystäväni, pastori Hakan blogikirjoituksesta. Se puhuttelee erityisesti nuoria ja heidän perheitään, mutta ihan yhtä lailla “kypsässä iässä” olevat hakijat ovat joutuneet pettymään. Pettymykset kuuluvat elämään, mutta ainakin minun kaltaiseni perfektionisti kyseenalaistaa hylkäävien päätösten edessä koko ihmisarvonsa. Mitä siis tehdä, jos opiskelu- tai työpaikkaa ei saanutkaan?

Pettymyksen tunteet ja hetkellinen itsesäälin hekumassa möyriminen ovat sallittuja tunteita. Ne pitää käydä läpi ja käsitellä, sillä jos täysin oikeutetut tunteet tukahduttaa sisälleen ja kieltää ne, ne myös kasvavat möykyksi sisimpään. Se möykky estää yrittämästä uudelleen ja muuntautuu vähitellen olkapäällä istuvaksi hirviöksi, joka kuiskii korvaan itsetuntoa latistavia asioita.

“No niin, siinä näit. Et ollut tarpeeksi hyvä, älykäs ja ahkera, kun et päässyt opiskelemaan.”

“Ei sinun kannata edes yrittää, mene nyt vaan sinne sillan alle Lasol-pullon kanssa itkemään.”

“Kuvittelitko tosiaan, että SINUSTA olisi muka johonkin?”

cantdoit

Mikä lopulta määrittää onnistumisen, saati ihmisarvon? Miksi ihmisellä pitäisi olla hieno tutkinto ja opiskelupaikka ollakseen omissa, läheisten ja yhteiskunnan silmissä arvokas? Sosiaalityön pääsykoekirjassa käsiteltiin paljon syrjäytymistä ja marginalisaatiota ilmiönä. Olen tämän luetun, ja itsekin koetun pohjalta huolestunut niistä, jotka putoavat opintojen ja työelämän väliin. Työvoimapoliittisiin koulutuksiin, työttömänä työnhakijana olemiseen ja muuhun ei-opiskelijana  ja -työntekijänä olemiseen liittyy byrokraattista lomakeviidakkoa, ahdistusta toimeentulosta, syrjään jäämistä sosiaalisista ympyröistä… eivätkä nämäkään seikat edistä omanarvontunnon ylläpitoa. Tähän teemaan en kuitenkaan nyt pureudu enempää, vaan ennemmin lähden pohtimaan sitä, kuinka itselle haitallisista ajatusmalleista ja olkapäällä istuvasta hirviöstä oppisi parhaiten pääsemään eroon.

Viimeisten vuosien aikana olen käynyt melkoisen kovan koulun itseni, itsekriittisyyteeni, perfektionismini ja sitä kautta uupumiseen johtaneen toimintakyvyttömyyden kanssa. Minun oli pakko pysähtyä, ennen kuin opin jotain olennaista: se, mitä teen juuri nyt, ei ole yhtään huonompi kuin mitä muut tekevät, kuinka paljon korkeammin muut ovat kouluttautuneet, tai kuinka paljon enemmän toiset jaksavat tehdä. Minulla, ja vain minulla, on avaimet omaan mielenterveyteen ja sen sekä toimintakyvyn ylläpitoon. Totta kai masennuksesta toipuminen vaatii usein myös sekä lääkitystä että keskusteluterapiaa, mutta jollei ole valmis itse tekemään töitä hyvinvointinsa eteen, kukaan muukaan ei sitä voi tehdä.

Minulla, ja vain minulla, on avaimet omaan mielenterveyteen ja sen sekä toimintakyvyn ylläpitoon.

Näiden oivallusten kautta päädyin ensin alentamaan itseni työpaikalla, kun se tuli ajankohtaiseksi. Halusin satsata omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen, sekä totta kai tavoitella samalla unelmieni opiskelupaikkaa. Seuraava askel oli pääsykoekirjan hankkiminen ja sen avaaminen. Asetin itselleni tavoitteeksi opiskella koko alue ainakin kahdesti, mieluummin kolmesti läpi. Samalla tein kuitenkin B-suunnitelman ja psyykkasin itseäni siihen vaihtoehtoon, etten saisi opiskelupaikkaa. Samalla opettelin ajattelemaan, ettei lukeminen mene hukkaan, vaikka jäisinkin opiskelupaikatta. Tärkeät asiat opiskellusta aineistosta ovat aina hyödyksi ja ovat avuksi seuraavan vuoden opintourakassa.

Totta kai minulla oli etuna vakituinen työpaikka, jonka turvin en olisi jäänyt missään vaiheessa tyhjän päälle, ja olisin voinut tehdä avoimessa yliopistossa samoja perusopintoja, jotka nyt aloitan tutkinto-opiskelijana. Koska en ole kuitenkaan vielä sosiaalityöntekijä, saati opintoneuvoja tai life coach, haluaisinkin nyt teiltä vinkkejä siihen, mitä tehdä jos unelma tai tavoite A jää saamatta? Mitä vaihtoehtoja löytyy? Mitä sitten, kun oma unelma kariutuukin väliaikaisesti? Olen itse oppinut valitettavasti kantapään kautta sen, että itsemyötätunto ja asioiden asettaminen oikeisiin mittasuhteisiin on ensiarvoisen tärkeää, jotta jaksaa nousta maasta sinne hetkeksi kaaduttuaan.

Muista: juuri SINÄ olet hyvä ja arvokas omana itsenäsi. Muuta siihen ei tarvitse. ❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s