Elämänhallinta, Opiskelu, Pääsykoepänttäys, Työelämä

Työ, opiskelu ja elämä = kiirettä

social-work-student-fe49b1252928cd415f7e00098fed88

“Olenkohan haukannut liian suuren palan kuvitellessani voivani opiskella pääsykokeisiin ja työskennellä samanaikaisesti?”, pohdin tässä päivänä eräänä lysähtäessäni sohvalle kirja kädessä ja nukahdettuani päiväunille. Sosiaalityön pääsykoekirja irvailee edelleenkin jossain näkösällä – ei minulla olisi enää alueesta opiskeltavana kuin pari sivua, jonka jälkeen voin siirtyä opiskelemaan koealuetta kolmatta kertaa uudelleen. Aloittamisen vaikeus, kamala mutta niin tuttu monelle, minullekin. Miksi? Ja miten muka voi saavuttaa unelmansa, jos niiden eteen ei koskaan tee mitään, esimerkiksi istu takapuoli hiessä kirjastossa tai työpöydän ääressä?

Kyllä. Lukemiseni on taas ollut retuperällä töiden vuoksi. Sinänsähän työni on suhteellisen helppoa minulle, joka osaan järjestelmän kuin järjestelmän, ja olen kaiken lisäksi nopea kirjoittaja. Silti huomaan staattisen istumatyön vievän voimia, vaikka moni voisikin kuvitella sen olevan helppoa, työtä kun voi vieläpä tehdä kotoa käsin. Se ei kuitenkaan tarkoita vireystilan olevan korkealla työpäivän jälkeen. Töiden jälkeen voi jäädä asioita painamaan mieltä, ja stressiäkin riittää, mikäli tekemistä on enemmän kuin yksi ihminen voi tehdä. Vaikka asetin tämän vuoden yhdeksi tavoitteeksi rajaamisen opettelun, se tuntuu vaikealta. Työn, pääsykoelukujen ja vapaa-ajan tulisi muodostaa kaunis ympyrädiagrammi, jossa työ veisi 25 %, pääsykoeopinnot 50 % ajasta ja vapaa-aika loput 25 %. Tällä hetkellä työn ja vapaa-ajan suhde on 50-48, joista pääsykokeisiin opiskeluun jää 2 %. Mikä hitto meni vikaan, vai pitäisikö vain olla itselleen armollisempi?

Mikä hitto meni vikaan, vai pitäisikö vain olla itselleen armollisempi?

img_20180308_1850121004343658.jpg

Noin kuukausi sitten päädyin yhdistämään pääsykoebujon tavallisen bujon yhteyteen. Kerään joitakin aukemia opiskelutekniikkaan sekä totta kai myös opiskelujärjestyksen selkeyttämiseen. Muistiinpanoihin minulla on joka tapauksessa olemassa oma vihkonen, ja sellaisena asetelma saa pysyäkin. Vasemmanpuolimmaiselle sivulle olen koonnut ajatuksia siitä, kuinka pitkällä opinnoissa olen, millaisia opiskelutekniikkoja voisin käyttää, ja millaisia muistisääntöjä on olemassa. Oikealla puolella taas olen hahmotellut järjestystä jossa edetä, kun koko opus on vihdoin kahlattu läpi. Nyt tarvitsee siis vain tarttua itse kirjaan. Pahinta tässä laiskuudessa on se, että kirja ja alat ovat molemmat kiinnostavan oloisia. Olen toki saanut jo paljon aikaan, mutta opiskelupaikan saadakseni pitäisi tehdä vielä paljon enemmän.

img_20180308_1850221955522641.jpg

Tein jo aikaisempaan pääsykoebujoon aukeaman itsestäni sosiaalityöntekijänä, mutta sen täyttäminen jäi. Mitä pidemmälle pääsykoekirjassa pääsin, sen varmempi olen omasta sopivuudestani alalle. Sen vuoksi tein nyt uudistetun aukeman aiheesta ja kokosin myös kirjassa mainittuja ominaisuuksia, jotka sopivat minuun. Sosiaalityöntekijän työ ei todellakaan ole vain rahan antamista köyhille tai yhteiskuntarakenteiden korjaamista kertaheitolla. Yhä useammin sosiaalityön asiakkaat ovat moniongelmaisia, syvässä suossa olevia ihmisiä, joiden tapauksesta on ensin saatava kokonaiskuva ja sen jälkeen lähteä pohtimaan, mistä auttaminen aloitetaan. Onneksi kokonaisuuksien hyvä hahmottaminen ja asioiden monipuolisesti näkeminen kuuluvat vahvoihin ominaisuuksiini. Myös kirjaaminen ja tietojärjestelmien käyttö kuuluvat sosiaalityöntekijän arkeen. Se puolestaan syö aikaa asiakastyöltä ainakin, jos järjestelmät ovat vieraampia.

Yhä useammin sosiaalityön asiakkaat ovat moniongelmaisia, syvässä suossa olevia ihmisiä, joiden tapauksesta on ensin saatava kokonaiskuva ja sen jälkeen lähteä pohtimaan, mistä auttaminen aloitetaan.

Pääsykoekirjan parasta antia on ollut huomata, kuinka kirjan kantava teema lähtee yksilötasolta yhteisötasolle, ja sen jälkeen sosiaalityön vuorovaikutukselliseen luonteeseen ajan, aikakäsitysten ja ammatillisen auttamistyön näkökulmasta. Aiemmasta työ- ja koulutushistoriasta muistan, kuinka vaikealta tuntui kun asiakkaan tai potilaan ja hoitohenkilökunnan väliset näkemykset hoidosta eivät kohdanneet. Joku olisi halunnut heti parantavaa hoitoa, vaikka sairauden luonne olisi krooninen, ja joku taas kävi päivystyksessä aina saman vaivan vuoksi vaivautumatta odottamaan lääkärin arviota. Yksinäisyys näkyy terveys- ja sosiaalialan arjessa yhä suuremmin useina käynteinä, kun ei ole ketään muutakaan jolle voisi asioistaan puhua. Millainen sosiaalityöntekijä minä haluaisin olla, ja missä tulee vastaan raja auttamisen suhteen? Fakta on kuitenkin se, ettei kaikkia vain voi auttaa.

Onneksi pääsykokeisiin on kuitenkin vielä reilu kaksi kuukautta aikaa. Siinä ajassa ehdin, kunhan tartun heti toimeen, opiskella vielä paljon ja samalla reflektoida itseäni sosiaalialalla. Haaveenani olisi jossain vaiheessa elämää perustaa yritys, jonka keskeisenä tavoitteena olisi asiakkaiden elämänhallinnallisissa asioissa auttaminen, byrokratiaviidakossa kokonaisvaltaisesti selviytyminen, ja totta kai tietyiltä osin myös henkinen tuki vaikeaan tilanteeseen joutuneille asiakkaille. Olisiko se sitten kolmannen sektorin toimintaa, vai peräti konsultointipalvelua terveydenhuoltoon, mene ja tiedä. Ainakin sairaalasosiaalityössä on tiedettävä asiakkaan kokonaistilanne ja neuvottava mitä erilaisimpien korvausten hakemisessa, sillä pitkäaikaissairaus verottaa paitsi jaksamista, myös kukkaroa. Aiemmassa postauksessani käsittelin yhden naisen unelman toteutumista. Nyt kirjoittamani kappale taas edustaa unelmaa, joka on saavuttamaton siihen saakka, kunnes saan opiskelupaikan ja valmistun. Ehkä voisin tulevaisuudessa hyödyntää myös bujoilun ja planneroinnin kautta saamiani oman elämänhallinnan edistyskeinoja asiakastyössä? Mene ja tiedä.

Ehkä voisin tulevaisuudessa hyödyntää myös bujoilun ja planneroinnin kautta saamiani oman elämänhallinnan edistyskeinoja asiakastyössä? Mene ja tiedä.

Kuinka muiden kanssani tänä keväänä opiskelemaan hakevien pääsykoeluvut sujuvat? Mihin haluatte sijoittua valmistuttuanne työelämässä? Tärkeintä opiskelemaan hakeutumisessa mielestäni on tärkeintä pohtia ensin itse alaa ja sitä, millaisia työtehtäviä valmistumisen jälkeen on tarjolla: ovatko ne sitä, mitä oikeasti haluaa? Toivotan siis kestäviä istumalihaksia, tsemppiasennetta ja myös B-suunnitelman laatimista tälle keväälle. Opiskelupaikatta jääminen ei ole epäonnistumista. Se vain tarkoittaa, että seuraavana vuonna on yritettävä uudelleen.

 

1 thought on “Työ, opiskelu ja elämä = kiirettä”

  1. “Ehkä voisin tulevaisuudessa hyödyntää myös bujoilun ja planneroinnin kautta saamiani oman elämänhallinnan edistyskeinoja asiakastyössä?” Loistava idea! Toivottavasti pääset kehittelemään tätä ihan käytännössä 🙂

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s