BuJo, sairauskertomuksia, Self care

Paska juttu, paskajuttu

Potilaalla siis pitkä alavatsakipuanamneesi. Lapsena leikattu duodenaaliatresiaa. Myöhemmin ovariokysta jouduttu konvergoimaan laparoskopiasta avoimeksi leikkaukseksi. Tämän jälkeen useita ileusjaksoja. Kipuihin hyvin tuskaantunut.
Suunnitelma
Pyydetään potilaan luvalla paperit XXX:sta. Tehdään sitten yhteenveto tilanteesta ja lähete YYY:aan gastrokirurgian poliklinikalle

Maailmassa monta on ihmeellistä itsestään selvältä tuntuvaa asiaa, joita ei tule ikinä edes ajatelleeksi, ennen kuin se itsestäänselvyys muuttuukin hieman vaikeutuneeksi tai jopa viedään kokonaan pois. Paska juttu. Ja siitä itsestään sekä muusta aihepiiriin liittyvästä aionkin kirjoitella tällä kerralla. Mainitsin jo edellisessä tekstissäni henkisen voinnin huonontumisesta. Se on toki yksi osa-alue jaksamattomuudessa, mutta siihen liittyy hyvin vahvasti fyysinenkin ulottuvuus. Yllä oleva teksti on napattu suoraan omasta Kanta.fi-palvelustani, ja tilanne on tällä hetkellä todellakin osa elämääni hyvin vahvasti. Ottakaa siis kahvia, käykää vessassa ja nauttikaa sen jälkeen normaalista suolen toiminnasta – tänään nimittäin puhutaan KIINNIKKEISTÄ ja suolen toiminnasta sanoja säästämättä, mutta laadusta ehkä hieman tinkien.

…tänään nimittäin puhutaan KIINNIKKEISTÄ ja suolen toiminnasta sanoja säästämättä, mutta laadusta ehkä hieman tinkien.

Mitä ne kiinnikkeet sitten oikein ovat? Terveyskirjasto valottaa asiaa kertomalla niiden synnystä. Käytännössä jokaisen leikkauksen jälkeen myös kudokseen tulee arpikudosta paitsi pinnalle, myös esimerkiksi vatsaonteloon. Ne ovat joko fibriini- eli verihiutalesäikeitä, tai ihan suurempaa fibriinimassaa, jota muodostuu leikatulle alueelle. Joillekin niitä tulee leikkausten jälkeen enemmän, joillekin vähemmän. Yleisesti ottaen kiinnikepotilaita, joilla käytännössä koko suolisto on kiinnikepaketissa (here, here!) kutsutaan jokaisen vatsaelinkirurgin painajaisiksi. Voinkin ylpeänä ilmoittaa olevani yksi heistä.

En oikeastaan edes muista aikaa, jolloin en olisi kärsinyt vatsaongelmista. Minut leikattiin vastasyntyneenä pohjukaissuolen synnynnäisen epämuodostuman vuoksi. Tämän jälkeen olin yksi niistä duodenaaliatresialapsista, joille tuli myös väljän ruokatorven sulkijalihaksen vuoksi närästystauti, ja vatsan sisältöä valui takaisinvirtauksena ruokatorveen ja suuhun. Sen vuoksi minulle tehtiin noin 5-6 vuoden iässä fundoplikaatio. Sen jälkeen juoksinkin vanhempien kanssa Lastenklinikalla jopa vuosittain mahalaukun tähystyksissä. 15 vuoden iässä sain hirvittävät alavatsakivut heti äidinkielen esitelmän jälkeen 9. luokan syksyllä. Muistan vieläkin, kuinka kerroin Minna Canthin elämästä ja tuotannosta, ja heti paikalleni istuttuani iski kova, viiltävä kipu oikealle alavatsaan. Myöhemmissä tutkimuksissa se paljastui 7 sentin läpimittaiseksi keltarauhaskystaksi, joka leikattiin. Näitä ei normaalisti leikata, mutta tapauksessani oli epäilys ovariotorsiosta, eli kystan kiertymisestä munanjohtimen ympärille. Ja vuonna 2006 minulta leikattiinkin kiinnikeileus, jota lähdettiin leikkaamaan umppariepäilynä. Leikkauksessa kävi kuitenkin ilmi, että koko suolistoni oli hyvin tiukassa kiinnikepaketissa. Eipä ihmekään, että kävelin linkkuveitsiasennossa Jorvin päivystyspolille ja heitin manaajayrjöt päivystyksen lattialle vinkaistuani ensin: “Mä en pysty olla mitenkään päin!”

Eipä ihmekään, että kävelin linkkuveitsiasennossa Jorvin päivystyspolille ja heitin manaajayrjöt päivystyksen lattialle vinkaistuani ensin: “Mä en pysty olla mitenkään päin!”

Vuoden 2006 jälkeen sain olla jotakuinkin rauhassa suoliperäisten ongelmien vuoksi. Lähinnä vain munasarjani kasvattelivat kystia, ja ainoan raskauteni aikana kärsin kovista vatsakivuista. Ne johtuivat kohdun kasvun aiheuttamasta kiinnikkeiden venytyksestä. Vuonna 2014, vajaa kuukausi äidin kuoleman jälkeen, vatsani kuitenkin turposi ja kipeytyi välittömästi käytyäni isän luona syömässä pihvejä ja ranskiksia. Kivut yltyivät lopulta niin pahoiksi, että silloinen kämppikseni heitti minut niskaperseotteella päivystykseen torstain ja perjantain välisenä yönä. Kipulääkityksen ja vatsan tietokonekuvauksen jälkeen diagnoosi oli selvä: paha suolitukos. Ei muuta kuin nenämahaletkua nokkaan ja osastolle! Tämän episodin jälkeen kiinnikkeet alkoivat oireilla kivuilla enemmänkin, ja toisaalta näin pahan suolitukoksen jälkeen totta kai myös mielessä oli jatkuvasti pelko tukoksen uusiutumisesta.

Ja uusiutuihan se.

Keväällä 2015 olimme käyneet kollegoiden kanssa lounaalla, jonka jälkeen mahakipu alkoi jälleen hiipiä mukaan kuvioihin. Koetin sinnitellä iltaan asti, mutta tupakalla käytyäni ja oksennettuani ei auttanut muu kuin pyytää isiä heittämään minut jälleen kerran päivystykseen. Tällä kertaa en saanutkaan heti makuupaikkaa, vaan istuin tuskissani päivystyksen kovilla penkeillä. Onneksi pääsin kirurgille nopeasti, ja tämä teki diagnoosin vain suoliäänien kuuntelun perusteella: metalliset, kilahtelevat suoliäänet ovat aina merkki mekaanisesta tukoksesta suolistossa. Minulla se mekaaninen tukos on nimeltään kiinnike, vaikka toki se voi olla esimerkiksi kasvain. Sanoinkin kesällä 2014 kirurgille, joka lähetti minut TT-kuvaukseen: “Tiedä vaikka sieltä löytyisi yllärisyöpä!” Kirurgi repesi nauramaan ja totesi: “Oho, sullahan on sarkastinen huumorintaju”.

Minulla se mekaaninen tukos on nimeltään kiinnike, vaikka toki se voi olla esimerkiksi kasvain. Sanoinkin kesällä 2014 kirurgille, joka lähetti minut TT-kuvaukseen: “Tiedä vaikka sieltä löytyisi yllärisyöpä!” Kirurgi repesi nauramaan ja totesi: “Oho, sullahan on sarkastinen huumorintaju”.

 

Yllä olevat kuvat olen napannut päivystyksessä todisteeksi ystävälleni, joka silloin toimi myös lähiesimiehenäni. Jostain kumman syystä minulle merkittiin heti sairauslomaa.

Vuoden 2015 suolitukosepisodin jälkeen en ole enää joutunut sairaalaan moisten vuoksi, mutta lievemmistä tukoksista olen kyllä kärsinyt. Ne tunnistaa siitä, että maha turpoaa suuren jalkapallon kokoiseksi, ja olo ei ole hyvä oikein mitenkään päin. Kivut ovat olleet pahenemassa jatkuvasti, eikä se voi olla vaikuttamatta myöskään mielialaan. Päätin siis vihdoinkin ryhdistäytyä ja tehdä itselleni ikioman kakkalistan. Suolen toiminnan seuraaminen auttaa minua myös hahmottamaan tilanteet, jolloin kannattaa varata lääkäriaika.

img_20180224_082148161681728.jpg

Aikamoisen paska juttu, mutta tälle aukeamalle voin koota kätevästi vaikka tukkimiehen kirjanpidon avulla ne kerrat, kun vatsa on toiminut. Tätä tekstiä kirjoittaessanikin tunnen koko ajan nippaisuja sekä väännöksiä erityisesti oikealla alavatsalla. Siellä on myös se tiukin kiinnikekohta, joka ahtauttaa ohutsuolta niin, että ruokavalio saa olla todella tarkka. Krooninen kipu tekee elämästä surkeaa. Se laskee mielialaa sekä ihan kivun itsensä takia, että myös takaraivossa kolkuttelevan nenämahaletkuun joutumisen pelosta. Tätäkö elämäni oikeasti on? 33-vuotiaana? Kun minun pitäisi elää hyvää, nuorehkon naisen onnellista elämää? Sen sijaan kärsin ongelmasta, joka on yleensä yleisempi vanhuksilla. Totta kai vanhuksilla kipu on ihan samanlaista ja yhtä lailla elämänlaatua haittaavaa. Ei tätä voisi toivoa kenellekään, mutta kipu kyllä syö iloa elämästä. Kiinnikkeet myös hyvin pitkälti riistivät toivoni omasta lapsesta, ne kun aiheuttavat hedelmättömyyttä. Onneksi olemme miehen kanssa joka tapauksessa päätyneet onnelliseen lapsettomuuteen – meidän on ihan hyvä olla kahdestaankin.

Tekstin alussa oleva lainaus tuo minulle edes hieman toivoa. Jospa pääsisin kirurgille. Jospa pääsisin kiinnikkeidenirrotusleikkaukseen, ja jospa saisin sen jälkeen monia hyviä, kivuttomia vuosia. Jospa saisin edes lähetteen kipupoliklinikalle! Toivossa on hyvä elää. Kaikille kiinnikkeet eivät tietenkään aiheuta näin kauheita oireita. Kiinnikkeitä voi olla jokaisella vatsaleikkauksessa olleella, mutta ne eivät aina lisäänny niin hurjiksi, että joutuisi suolitukoksen vuoksi sairaalaan. Kaikille kiinnikkeitä ei edes tule.

Nyt toivoisinkin saavani kohtalotovereita kroonisesti mahakipuilevista ihmisistä, olivatpa syynä sitten kiinnikkeet tai endometrioosi. Kipuhan näissä molemmissa voi olla hyvinkin saman kaltaista, vaikka aiheuttaja onkin eri. Tästä tuli siis aikamoisen paska juttu (pun intended), joten seuraavassa postauksessa lupaan kirjoitella jotain aivan muuta.

4 thoughts on “Paska juttu, paskajuttu”

  1. Ikävää kuulla! Äidilläni oli tapana sanoa, että kun ihminen ei ole sovussa mahansa kanssa, hän ei ole sovussa minkään kanssa. Joten ymmärrän hyvin, että vaikuttaa mielialaan suuresti. Jaksamista!

    Mutta hei, tulin kiittämään sinua taannoisesta juttuideastasi. Lukijan toivepostaus lapsuuden kirjoista, joihin yhä palaa, nyt blogissa. Kirjallinen keskiviikko päivittyi pitkästä aikaa.

    Liked by 2 people

  2. Voi kamala! Ei pysty kuin kuvittelemaan, miten tosiaan elämää haittaavaa moinen kipuilu on. 😦 Vertaistueksi ei minusta ole, mutta lähettelen kovasti energiaa ja voimia kestää koitokset – ja toivottavasti pian löytyisi jokin keino, millä pääsisit vaivastasi kokonaan eroon! Lääketiede kehittyy koko ajan.

    Liked by 2 people

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s