Elämänhallinta, Köökkifilosofiaa, Mielenterveys

Hallitseva kaaos

img_20180204_1405291422572685.jpg

Blogini ja elämäni on hyvinkin ollut viime aikoina elämänhallinnan opettelua muun muassa Bullet Journalin avulla. NOT. Jotenkin on vain viime aikoina iskenyt totaalinen blogiväsymys käsi kädessä muun väsymyksen ja voinnin huonontumisen kanssa. Ei, en ole niin huonossa kunnossa, että dosetit tulvisivat yli äyräidensä, tai vaihtoehtoisesti en saisi aikaan mitään. On vain tuntunut siltä, että kirjoitusaiheita olisi liikaa siihen nähden, mikä energiatasoni on todellisuudessa. Sanotaan, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla, ja blogista tulee suosittu vain bloggaamalla. Toisaalta olen jo aikaisemmissakin postauksissa pohtinut kirjoittavani tätä vain itselleni kuitenkin toivoen edes yhden ihmisen kiinnostuneen teksteistäni. Well, tässä suhteessa olen itse ollut maailman saamattomin bloggari. Anteeksi.

Tahaton blogitauko sai siis alkunsa oltuani 7.2.2018 pienessä toimenpiteessä, jonka jäljiltä olin monta päivää kipeä ja väsynyt. Sen jälkeen kirjoittamiseen tarttuminen vain jäi, ja mitä enemmän WordPressin avaaminen ja bloggaukseen tarttuminen viivästyivät, sen vaikeampi kirjoittaminen oli aloittaa. Lisäksi olen ollut tolkuttoman väsynyt, eikä ulkoilu, todella terveellisistä elämäntavoista puhumattakaan, ole oikein jaksanut kiinnostella. Mutta ei niin huonoa, jollei jotain hyvääkin. Psykologin luona käydessäni pohdimme juuri tätä tematiikkaa, ja sain positiivista palautetta oman vointini tunnistamisesta ja asioihin tarttumisesta. Inhottavinta on saamattomuuden tunne ja ajoittaiset alakulon, jopa synkkyyden hetket ilman mitään varsinaista syytä. Minullahan menee ihan hyvin, on parisuhde, ihana koira ja perhe sekä ystäviä. On vakituinen työ, ja pääsykoeluvutkin ovat hyvällä mallilla. Ei olisi mitään syytä olla masentunut. Silti viime aikoina on ollut yhä enemmän niitä päiviä, jolloin jopa sängystä nouseminen tuntuu vaikealta. Itku kuristelee kurkkua, ja kamalinta on, etten oikein osaa sanoittaa, mistä tämä kaikki johtuu.

Ei olisi mitään syytä olla masentunut. Silti viime aikoina on ollut yhä enemmän niitä päiviä, jolloin jopa sängystä nouseminen tuntuu vaikealta.

Viimeaikaisten tuntemusten vuoksi haluaisinkin korostaa masennuksen luonnetta ihan oikeana sairautena. Vaikka on hyvä ottaa itseään tietyissä asioissa niskasta kiinni ja pitää toimintakykyä yllä, parempaa mieltä tai suurempaa energiamäärää ei vain voi pakottaa itse. Aivoissa on ruuhkaa, ja minulla lisäksi välittäjäainehäikkää. Voin nyt saman tien tunnustaa syöväni myös lääkkeitä tähän sairauteen. Ei näytä myöskään kovin todennäköiseltä, että voisin koskaan lopettaa näitä, sillä kohdallani masennus on kuin itseään ruokkiva kierre. Parempia jaksoja voi olla, mutta lääkityksen pois jättäminen tarkoittaisi kohdallani katastrofia. On kai nytkin vain hyväksyttävä se, etten ole vieläkään täysin toipunut, tuskin olen vielä puolen vuoden kuluttuakaan. Aivan samoin kuin vaikkapa endometrioosissa, myös masennuksessa on oireettomia ja sitten taas tuskaisen oireellisia vaiheita.

Olen nyt päättänytkin alkaa ottaa itseäni niskasta kiinni ainakin päivärytmin suhteen. Mikäli minua alkaa väsyttää aikaisin illalla, se on ihan ok. Silti pyrin olemaan nukkumatta päiväunia ja ulkoilemaan ainakin kahdesti viikossa. Yritän tehdä osani kotitöistä, ja panostaa myös tähän blogiin sekä pääsykoelukuihin enemmän. Totta kai pääsykoeluvut tulevat etusijalle tässäkin. Mieliala on kuitenkin ollut matalalla myös sen vuoksi, että kroppanikin on kettuillut suoraan päin naamaa. Minulle on tehty elämäni aikana neljä isoa vatsaleikkausta, jotka ovat valitettavasti saaneet vatsaonteloni täyteen kiinnikkeitä. Näiden johdosta olen kärsinyt etenkin viimeisen neljän vuoden aikana suolitukoksista, kivuista ja hedelmättömyydestä. Kaksi näistä suolitukoksista on vaatinut sairaalahoitoa nenämahaletkun ja nesteytyksen keinoin, eli kyseessä ei todellakaan ole mikään pikkujuttu.

Kaksi näistä suolitukoksista on vaatinut sairaalahoitoa nenämahaletkun ja nesteytyksen keinoin, eli kyseessä ei todellakaan ole mikään pikkujuttu.

Lupasin aikaisemmin kirjoitella tekstin Vihkokaupalla käymisestä ja sieltä ostetuista jutuista, mutta koen, ettei se ole tällä hetkellä prioriteettilistalla numero 1. Senpä vuoksi haluankin seuraavassa tekstissä paneutua siihen, kuinka fyysinen puoleni on koottu lähinnä varaosista, ja mitä krooninen kipu tekee myös mielialalle. Kerron tällöin myös enemmän kiinnikkeistä sekä jutuista, joita varalleni on ehkä suunniteltu, tai sitten ei. Kuulostipa savolaiselta. Eipä muuta kuin näihin kuviin ja tunnelmiin. Toivottavasti joku lukija jaksaa vielä roikkua mukana – pahoittelen jälleen kerran henkilökohtaista postausta ja määrittämätöntä angstia.

8 thoughts on “Hallitseva kaaos”

  1. Oikein ison halin haluan täältä sinne lähettää! Et ole meille lukijoille mitään velkaa ja kun blogiasi enemmän lukee niin tajuaa jo että ehkäpä siellä on muutakin tekemistä kuin kirjoitella blogiin. 🙂 Jos mielenterveyshommien lisäksi on vielä fyysistäkin kremppaa niin kyllä siinä melkoinen paletti on handlattavaksi. Anna, anna itsellesi armoa. 🙂 ❤ Tärkeintä on kuitenkin se, että sinun on hyvä olla.

    Liked by 2 people

    1. Kiitos muru ❤ On ihan totta, että armollisuus itselle on prioriteetti numero 1. Olenpa paraskin puhumaan, kun kovasti olen aiheesta kirjoitellut, ja silti ruoskin itseäni tällaisista.

      Liked by 1 person

      1. Hei, niin ruoskin minäkin. 😀 Mietin tuossa kommenttia kirjoittaessa itsekin että paraskin puhumaan, olen ihan samanlainen itse. Mutta sen takia onkin tärkeää kuulla ulkopuolelta, että hei, ota iisisti ja ole itsellesi armollinen – joskus niin on kovin vaikea itse ajatella.

        Liked by 2 people

  2. Samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa! Älä suotta pode huonoa omaatuntoa tai syyllisyyden tunnetta. Älä myöskään vaadi itseltäsi liikoja (olen seurannut blogiasi nyt jonkun kuukauden ja jossain välissä mua alkoi hirvittää että apua, Annalla menee aika lujaa blogin, bujojen, plannereiden ja elämäntilanteiden kanssa). Itsekin masennuksesta toipuneena voin sanoa että mua auttoi savolainen “elä hättäile, istu mättäälle” -asenne. Välillä pitää hiljentää ja ottaa aikaa itselleen. Sitten sitä taas jaksaa kun on itselleen armollinen. Ei me uskolliset lukijat mihinkään kadota. 🙂

    Liked by 1 person

    1. Kiitos kommentistasi, helpottavaa kuulla, ettei kukaan ole katoamassa, vaikka blogitaukoa tulisikin.

      Toki edelleen olen innoissani plannereista ja bujoilusta, mutta sekin on alkanut nyt löytää uomaansa, ja olen mieluummin keskittynyt elämänhallinnan parantamiseen niiden avulla. Blogi on sitten harrastepohjainen asia, johon palaan, kun on oikeasti jotain sanottavaa. Tietysti tavoitteenani on harjoitella myöskin ammattimaisempaa bloggaamista, koska kirjoittaminen on osa minua, ja hallitsen sen. 🙂

      Liked by 1 person

  3. Kirjoittamattomuutta ei tarvitse pyydellä anteeksi eikä puolustella. On tärkeää sanoa itselleen, että nyt voin niin huonosti, että blogi ei ole tärkeysjärjestyksessä ylimpänä (eli antaa armoa ja anteeksi), mutta kenellekään muulle et ole velvollinen selittämään (ellet bloggaa työksesi, jolloin täytyy ottaa sairaslomaa).

    Myöskään lääkityksen käyttäminen ei ole mikään “tunnustettava” asia; on ihan tieteellisesti todistettu, että masennuksessa välittäjäaineet eivät ole tasapainossa – ja siksi siihen on kehitetty lääkkeitä. Kovin moni ei omien havaintojeni mukaan selittele vaikkapa sitä että ottaa buranaa päänsärkyyn, tosin se onkin helppo lääkittävä, aivokemioiden kanssa on aika paljon enemmän säätöä. Ja jos lääkkeet toimivat, voi onnitella itseään!
    Minulla alkoi vasta reilun puolen vuoden säätämisen jälkeen tuntua siltä, että lääkkeet *ehkä* toimivat. Nyt melkein vuoden päästä mietin vieläkin ajoittain, että mitä järkeä näitä pillereitäkään on syödä, kun ei niistä tämän enempää hyötyä ole.

    Tässä taudissa on niitä päiviä (noh, parhaimmillaan siihen menee viikkoja), kun ei todellakaan pääse sängystä ylös. En ollut aikaisemmin tajunnut, että miten niin ei pääse, senkuin nousee! Aikaisempien masennusjaksojen aikana ei ollut koskaan mennyt toimintakyky niin totaalisesti kuin tässä. Ja niin vain tuli päivä, jolloin en *päässyt* sängystä ylös, vaan tungin korviin tulpat, vedin peiton pään yli ja itkin siellä. Monta päivää, enkä sen jälkeen ole päässyt kunnolla jaloilleni. Siitä on nyt reilu vuosi, enkä vieläkään luota siihen, että pysyn pystyssä (enkä pysykään kuin hetkiä kerrallaan).

    Kaikki on niin hidasta, että entinen “tehopakkaus” menettää hermojensa lisäksi toivonsa. Ja silti pitää vain yrittää, jos ei itsensä takia niin muiden. Mikä tuntuu hirveän epäreilulta: mitä minä olen kenellekään velkaa..? Joinakin päivinä kuitenkin tulee sellainen heikko ajatus, että ehkä sittenkin kannattaa yrittää, ja sen voimalla jaksaa pari päivää. Jos hyvin menee.

    Sorry, tuli kauhean pitkä kommentti 🙂 Nämä ovat asioita, joita minullekin on toitotettu jo pitkään, enkä silti ole niitä kovin hyvin sisäistänyt… Epäilen että koskaan täysin sisäistänkään. Tai sitten se menee niin kuin ystävälläni, joka nyt reilun kymmenen (10!!!) vuoden jälkeen *joskus* tunnistaa itsessään sen vanhan itsensä… Ja silti ne on niin helppo sanoa jollekin toiselle.

    Jaksamista toivotan, se on vielä tärkeämpää kuin vain tietää asioista. Se on se vaikea osuus. ❤

    Liked by 1 person

    1. Pitkä kommentti ei haittaa, päin vastoin! Pidän siitä, jos joku teksti herättää ajatuksia ja keskustelua.

      Niin, tämä sairaus todellakin on sellainen, jossa on vaihtelua jopa päivittäin, ja sen kanssa pitää vain opetella elämään. Voimia sinulle!

      Mietin tuota vanhaa itseään… jollain tapaahan sairaus, traumat ja kriisit muuttavat meitä. Sitten pitää vain löytää se muuttunut itsensä, jonka kanssa on hyvä olla.

      Voimia ja aurinkoa kevääseesi. ❤

      Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s