Tyhjän sivun fobia

Jo muinaiset roomalaiset kirjoittivat Ei kun siis, otetaanpa uusiksi.

Jo bujoilun ja planneroinnin alkutaipaleella törmäsin ilmiöön, jota voisi kutsua tyhjän aukeaman fobiaksi tai jopa tyhjän pään syndroomaksi. Tuntui kuin muut tekisivät omista bujoistaan taidetta, vaikka what the heck, eihän sen taidetta kuulukaan olla, vaan elämänhallintaa helpottava työväline. Kalenterituunauksen suhteen kynnys voi toisinaan olla vielä korkeampi, kun näkee muiden mitä hienoimpia tuotoksia, ja itse räpeltää revenneen washiteipin kanssa tai vaihtoehtoisesti kiroaa huonoa käsialaansa, tai mikä nyt ikinä aiheuttaakaan plannerikammoa. Yksi juttu, mikä ainakin vie itseltäni toisinaan luovuutta on se, ettei kalenterini vain ole täynnä kaikenlaisia menoja. Mutta hei, kuka sanoi, että planneriin pitäisi merkitä juuri menoja?

Tyhjän aukeaman ja sivun kammo siis ovat tuttuja juttuja ainakin minulle, enkä taatusti ole ainoa laatuani. Itse kärsin myös tyhjän sivun kirouksesta. Muita blogeja tai hyviä tekstejä lukiessani pohdin, kuinka haluaisin itsekin saada ääneni kuuluviin asioissa, jotka ovat minulle tärkeitä. Tässä tekstissä keskityn kuitenkin ensin planneri- ja bujoiluahdistukseen, kun mitään järkeviä ideoita ei tule mieleen vaikka kuinka haluaisi, ja kun yrittää, huomaa epäonnistuneensa.

Yllä olevassa kuvassa näkyy kaksi ammottavan paljasta ja tyhjää aukeamaa. Toinen on bujosta, ja toinen Carpe Diemin plannerista. Aiemmille viikoille olen saanut tuunattua itseäni miellyttäviä näkymiä, mutta haluaisin löytää juuri oman tyylini. Bujon tyhjälle aukeamalle olisi tarkoitus alkaa rakentaa tämän viikon aikana helmikuun kuukausinäkymää, mutta kynnys tähän tuntuu olevan korkein aikoihin senkin vuoksi, että helmikuussa sattuu myös olemaan oma syntymäpäivä. Alitajuntani haluaa kai kertoa minulle, että omasta syntymäkuukaudesta on parasta tulla täydellinen. Loppujen lopuksi sillä ei kuitenkaan lie mitään väliä, koska kaikkea ei tarvitse esitellä. Kalenterimanian Facebook-ryhmässäkin on hyvä henki – kenenkään tekeleitä ei haukuta, ja kuvia jaetaan inspiraatioksi muille. Mutta mitä tehdä, kun menot näyttävät miinusta ja koti on maailman paras paikka?

img_20180123_1952181835847188.jpg

Tämän viikon planneriaukeamasta tuli oikeastaan aika kiva. Yritän saada päivärutiineihini jotain järkeä, joten listamaiset muistiinpanolaput ovat hyvä tapa seurata, onnistunko tavoitteissani. Toistaiseksi aamurutiineihin ei ole vielä alkanut kuulua aamupala, ja suihkuunkin saan vieläkin vääntäydyttyä joskus iltapäivästä. Asia saattaisi olla toisin, mikäli työskentelisin jossain muualla. Tällä hetkellähän työmatkani on niinkin pitkä kuin matka makuuhuoneesta keittiön ja kahvinkeittimen kautta olohuoneeseen… ja nyt olen myös keksinyt, mitä tehdä kun päivälle ei ole mitään järkevää ohjelmaa. Tämän idean sain itse asiassa Kalenterimanian kautta: miksen pitäisi itsekin tyhjinä, ohjelmattomina päivinä omaan Carpe Diemiini päiväkirjaa? Bujoon taas voin aivan hyvin kirjoitella myöskin huomioita menneen viikon tapahtumista ja oivalluksista, jos mitään erikoisempia menoja ei ole tiedossa.

…ja nyt olen myös keksinyt, mitä tehdä kun päivälle ei ole mitään järkevää ohjelmaa. Tämän idean sain itse asiassa Kalenterimanian kautta: miksen pitäisi itsekin tyhjinä, ohjelmattomina päivinä omaan Carpe Diemiini päiväkirjaa?

Bujoilun suhteen olen päätynyt seurannoissa viikkotasolle, mutta erilaiset listat ovat kivoja. Niistä kirjoittelinkin jo aikaisemmassa postauksessa, mutta sen jälkeen sain idean vielä yhteen listaan, joka sopii taustani huomioon ottaen minulle erinomaisen hyvin. Tarvittava lääkitys ihan hirveään ahdistukseen on hyvä juttu, mutta ahdistuksenhallintakeinojen repertuaarikin voi hyvin kasvattaa listaamalla asioita, joita tehdä kun ahdistaa selittämättömistä syistä.

26910649_2021489831464389_1347038533304975264_o

Tähän mennessä parhaimmiksi keinoiksi ahdistuksenhallintaan ovat osoittautuneet sekä koiran että avomiehen haliminen. Siinä nyt vain on jotakin mieltä rauhoittavaa, kun silittelee pienen karvaturrin turkkia ja kuuntelee toisen uniääniä, tai vaihtoehtoisesti nauraa itsensä kipeäksi, kun hänen häntänsä heiluu ja hän hyppii vasten innoissaan. Avomiehen haliminen taas… ei tarvinne selittää sen kummemmin? Joka tapauksessa tyhjän plannerin ja bujon kammon saa selätettyä parhaiten vain alkamalla tehdä välittämättä siitä, kuinka upeita taideteoksia muut ovat saaneet aikaan. Minulle toimii hyvin myös musiikki. Erityisesti Insomniumin ja Amorphiksen levyjä kuunnellessa luovuus tuntuu lisääntyvän eksponentiaalisesti.

Jossain vaiheessa voisin kirjoitella yleisemminkin tyhjän paperin kammosta ja kirjoittamisesta itsessään. Blogitekstien kirjoittamisen aloitus ei ole aina kauhean helppoa, vaikka lukijalle saattaisikin tulla sellainen kuva, että teksti on syntynyt näppikseltä helposti. Niin ei kuitenkaan ole. Jokainen teksti on muhinut mielessäni muutaman päivän. Eniten vaikeuksia tuottaa aloittaminen, mutta toisaalta minua vaivaa usein myös häpeän tunne, josta olen kirjoitellut jo aikaisemmin. Siksi oli aika huikeaa huomata tämän blogin oleilleen blogit.fi-palvelussa sijan 110 ja 120 välissä lifestyle-blogien kategoriassa pysyvästi! En voi sanoa muuta kuin KIITOS. Nöyrä kiitos. Sijoitus ei  ole mitään suosituimpiin blogeihin verrattuna, mutta ei nyt sentään ihan häntäpäässäkään. Tämä ainakin auttaa blogiharrastuksen jatkamisessa. 🙂 Seuraava tekstin aihe muhiikin jo mielessä, joten antaa muhia vain, kyllä se sieltä vielä tännekin saakka sanoittuu.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s