BuJo, Carpe Diem, Kalenterituunaus, Planneri, Välineet

Tartu hetk… planneriin

img_20180102_152503853285013.jpg

Apua. Mitä minä olen mennyt tekemään?
Kaikki alkoi siitä, kun meillä oli oman paikallisen bujoryhmän ylläpitäjien tapaaminen meillä, ja J esitteli omia systeemejään, eli Travellers Notebookiaan (TN), plannereitaan sekä tietysti bujojaan. Minähän hurahdin. Aloin miettiä, olisiko kuitenkin järkevää hommata joku kalenterimainen, tuunattava systeemi kiireisempiä aikoja ajatellen. Totuus on se, että vaikka bujoilu on hauskaa ja ihanaa, sen tarkoitus on palvella käyttäjäänsä hyvin. Minä haluan panostaa bujoiluaikaan, ja joskus on vain kätevää nähdä yhdeltä istumalta kaikki menot ja suunnitelmat. Niinpä päädyin tilaamaan Carpe Diemin mallistosta hieman juttuja. Kts. yst. kuva yllä.

Onneksi aloittelevalle kalenterituunaajalle/plannerien harrastajalle löytyy kosolti apua internetin ihmeellisestä maailmasta. Kalenterimania on ollut jo parin vuoden ajan Suomen johtava kalenterituunaus- ja nyt myös bujoilumedia, eikä ihmekään. Sieltä saa ajantasaisia vinkkejä niin kalenterituunaukseen kuin bujoiluunkin, ja lisäksi manialaiset saavat yhteistyötuotteina uutuuksia, joita myös testataan ahkerasti. Yhdestä Kalenterimaniasta napatusta vinkistä aion blogatakin jossain kohtaa, koska huomasin sen todella toimivaksi bujoilussa. Kaiken kaikkiaan kyseinen yhteisö on todella lämminhenkinen ja ihana, ja sinne saa liittyä kuka vain kalentereista innostunut ihminen. YouTube-kanavaa, Insta-tiliä, blogia ja Facebookin sivua lukiessani ja selaillessani inspiraation etsimisen merkeissä koen jopa alemmuuden tunteita: apua, miten nämä naiset osaavat näin hyvin kaikkea! Kuinka suosittu onkaan tämä paikka, ja kuinka hyvin nämä osaavat kirjoittaa! Mutta hei, onneksi tällainen aloitteleva kömpelyskin saa kuulua porukkaan. 😉

Yhdestä Kalenterimaniasta napatusta vinkistä aion blogatakin jossain kohtaa, koska huomasin sen todella toimivaksi bujoilussa. Kaiken kaikkiaan kyseinen yhteisö on todella lämminhenkinen ja ihana, ja sinne saa liittyä kuka vain kalentereista innostunut ihminen.

Posti kulki tämän vuoden toisena päivänä, ja kipaisin hakemassa pakettini. Planneriksi valikoitui Carpe Diemin Floral Dot A5-kokoisena, koska sinne mahtuu vaikka L-kokoinen Nuunakin. Tein kuitenkin valinnan: laitoin taskuun S-koon Nuunani, sillä se on muutenkin tarkoitettu aina mukana pidettäväksi bujoksi. Planneria valitessaan kannattaa muistaa, ettei kaikkien tuotteiden mukana tule valmiiksi kuukausi- ja viikkosivuja, vaan ne täytyy tilata erikseen. Niin tein minäkin. Tilasin sekä Emoji Love-sivuja, että Bliss A5-inserttejä. Vaihtelen insertejä niin, että joka toiselle kuukaudelle tulee Emojia, ja joka toiselle Blissiä.

Olen jo nyt aivan rakastunut tähän ihanuuteen. Katsokaa nyt, kuinka pullea hän on! Ja katsokaa, siellä on yksisarvinenkin! Olen viimeisten parin vuoden aikana ihastunut yksisarvis- ja poniteemaisiin juttuihin, eikä vähiten sen vuoksi, että niistä on lähtenyt liikkeelle sisäpiirin vitsi minun ja avomieheni välillä. Mutta mitä sitten tällaisella plannerilla tehdään? Sivuthan ovat aika lailla yksinkertaisia ja tuunaamattomia, ja mahdollisuudet ovat oikeastaan rajattomat. Niitä voi koristella hillitymmin tai vähemmän hillitysti, mutta tärkeintä on, että sivuilta löytyvät kaikki tärkeimmät asiat, jotka haluaa muistaa ja nähdä kertavilkaisulta.

Tuunasin jo hieman sekä tammikuun että helmikuun koontasivuja. Die Cutsit ovat pääosassa, ja niistä tuleekin mukava hyppäys lapsuuteen ja siihen, kuinka keräilimme sekä kiiltokuvia että postimerkkejä. Die Cutsit on painettu hieman tukevammalle pahville, ja näin ne eivät repeydy yhtä helposti. Helposti kyllä tähänkin hommaan saa menemään aikaa, mutta onpahan minulla ainakin nyt harrastus. Hyvä harrastus onkin, jos miettii että voisin tämän sijaan vaikka valmistaa kotikutoisesti metamfetamiinia Breaking Bad-sarjan hengessä. Ei sillä, kyseinen sarja kyllä oli aivan loistava.

Helposti kyllä tähänkin hommaan saa menemään aikaa, mutta onpahan minulla ainakin nyt harrastus. Hyvä harrastus onkin, jos miettii että voisin tämän sijaan vaikka valmistaa kotikutoisesti metamfetamiinia Breaking Bad-sarjan hengessä.

Mutta mitä, jos tulee moka? Ei hätää, sen saa korjattua.

Vasemmalla näkyy onnistunut puolikas viikon 2 aukemasta, ja oikealla taasen meni hieman pieleen. Lähdin poistamaan reunassa ollutta vihreää washiteippiä, ja PAPERI OTTI JA REPESI. Itku meinasi päästä, mutta onneksi ruman kohdan sai nätisti piiloon tarralla ja die cutsilla. Ei hullumpi suoritus aloittelijalta, vai mitä? Plannerin hyvä puoli on myös se, että pieleen menneen sivun voi halutessaan poistaa ja korvata uudella kätevästi, kiitos rengasominaisuuden.

img_20180103_135029361717231.jpg

Taskusta pilkottaa myös S-kokoinen pikkusiskobujo, joka kulkee turvallisesti pehmeiden kansien välissä. Näin etenee minun planneriharrastukseni sekä vähitellen kirkastuva yritys saada sekä päänsisäistä että ulkoista kaaosta hallintaan. Tuntuu ihan uskomattomalta, että tämä koko homma lähti yhdestä tylsän hetken päähänpistosta, ja nyt blogitekstejä on jo liki 60, enkä ole vielä lainkaan kyllästynyt tähän tai kalenteri- ja bujoiluharrastukseen, vaan päin vastoin. Guru en väitä olevani, mutta huomaan oppineeni koko ajan, ja samalla löytäneeni omaa tyyliäni.

Olkoon tämä vuosi siis jatkossakin pyhitetty planneroinnille ja bujoilulle. Ja oman elämän hallitsemiselle siinä samalla.

2 thoughts on “Tartu hetk… planneriin”

  1. Tää on niin totta! Tää vie täysin mennessään, mutta on äärettömän hyvä ja terveellinen harrastus 😍 Kohta sieltä hyllystä löytyy se TNkin 😂🤣

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s