Elämänhallinta, Opiskelu, Työelämä

Priorisoinnin vaikeudesta voittoon

Multitasking! On niin kiire, ettei tiedä mistä aloittaisi, ja sitten tekeekin monta asiaa kerralla yhtä aikaa. Kannattaako? Tutkimusten mukaan ei kannata. Kiireiset työpäivät ovat pahin painajaiseni. Silloin tekemistä on niin paljon, ettei oikein aina edes tiedä, mistä aloittaisi. Jotkut asiat unohtuvat sähköpostin uumeniin, ja joistakin tärkeistä tapahtumista unohtuu laittaa muistutus päälle. Kerrankin kävi niin, että olin muistanut etäpalaverin alkuajan väärin, ja esimieheni joutui huhuilemaan minua linjoille. Kevät oli todella rankka sekä yksityiselämän että töiden puolesta, ja myönnettäköön, että ajatukseni haahuilivat hyvin pitkälti yksityiselämän kiemuroissa. Vihkonen, johon oli koonnut asioita, oli todella organisoimaton, eikä sieltä löytänyt etsimäänsä, kuten sovittuja palavereja, tunnuksia tai salasanoja, saati mitään tärkeää.

Olen aina ollut huono priorisoinnissa ja asioiden organisoinnissa – ennemminkin olen mennyt aina intuition ja flow’n mukana. Karu totuus on kuitenkin se, että mikäli haluaa menestyä työssä tai opinnoissa, asiat vaativat pitkäjänteistä suunnittelua, organisointitaitoja, sekä realistista otetta elämän eri osa-alueiden välille: jos haluaa saavuttaa jotain, sen eteen on tehtävä töitä, ja tätä työtä taas on priorisoitava ja organisoitava.

Mikä avuksi? Sähköinen kalenteri on toisinaan hyvä väline muistuttamaan tärkeistä tapaamisista, mutta kokonaisuuden hahmottamiseksi on hyvä, jos kaikki oleelliset asiat, tapaamiset, tulevat tapahtumat, deadlinet ja muut työn ja opiskelun kannalta oleelliset asiat löytyvät samojen kansien välistä. Pohdin pitkään, lataisinko oman Bullet Journalin täyteen työ- ja opintoasioilla kaiken muun lisäksi. Koska kuitenkin opettelen kaikin puolin hitaampaa elämää, ja etsin tasapainoa työn ja muun elämän välille, päädyin hankkimaan muistikirjan, joka olisi omistettu erikseen työ- ja opintoasioille. Olen jo nyt kokenut tämän hyväksi ratkaisuksi, sillä burn outin ja vakavan masennusjakson läpikäyneenä on tärkeää erottaa työ- ja vapaa-aika toisistaan. Varsinainen Bujo kulkee aina mukana, ja toinen Bujo nököttää kiltisti työpöydällä. Se muistuttaa siitä, että juuri sillä hetkellä omistaudun työlle ja opinnoille, mutta niiden loputtua on muutakin elämää (kuten vaikkapa bloggaaminen).

Koska kuitenkin opettelen kaikin puolin hitaampaa elämää, ja etsin tasapainoa työn ja muun elämän välille, päädyin hankkimaan muistikirjan, joka olisi omistettu erikseen työ- ja opintoasioille.

Niinpä kävin jälleen Vihkokaupan sivuilla surffaamassa, ja ihastuin M-kokoiseen, blankopaperiseen Nuunaan, jonka kansikuva on inspiroiva ja mietteitä herättävä.

dav

Robotit ja teknologia ovat tulleet avuksemme helpottamaan monia päivittäisiä toimintoja, sekä mahdollistavat nykyään myös etätyöskentelyn. Toisaalta kirjan kannen robotit ovat hauskan näköisiä, ja kirja suorastaan huutaa halua tulla täytetyksi. Sivut aukeavat kauniisti kokonaan auki mahdollistaen näin vaikkapa laajojen mind mapien tekemisen koko aukeaman mitalta.

Tähän versioon en tehnyt avaimia, sillä ne ovat iskostuneet aika lailla selkäytimeen. Pyrin pitämään version selkeänä, joten olen koonnut tähän vain oleellisimmat asiat töistä ja opinnoista. Työosioon olen koonnut asiakkuus- ja tunnuslistan (kuvaa en ota, koska se on salassa pidettävää tietoa, ja tietoturvariskit kasvaisivat, mikäli julkaisisin tämän koko internetin nähtäville). Lisäksi olen lisännyt osion palavereille, opinnoille ja pääsykoeluvuille. Tokihan myös normaalin Bujon peruselementit, eli tulevaisuusloki ja kuukausiosiot, kuuluvat tähän työ- ja opintoversioon.

Opintobujoon kuuluu tietysti tulevaisuusloki, ja siihen kirjaan tärkeimmät jutut koko “lukuvuodelta” töiden ja opintojen osalta. Lukuvuosi tosin alkaa vähän kesken syyslukukautta, mutta onko se nyt ihan niin kauhean nöpönuukaa? Yllä olevassa kuvassa taas näkyy esimerkki kuukausilokista, johon ihan tietoisesti kirjaan viisipäiväistä viikkoa, eli arkipäivät. Näin tulee pidettyä huoli siitä, ettei mene överiksi töiden tai opintojen suhteen. Käytännössä taidan kuitenkin joutua jättämään kuukausilokin joko avoimeksi tai muuttamaan sen kuusipäiväiseksi, sillä pääsykokeisiin valmistautuminen käy ihan työstä, ja kokopäiväisessä työsuhteessa olevana vuorokauden tuntimäärä on harmillisen rajallinen.

Entäpä sitten muu sisältö? Mitä kaikkea olen tähän Bujo-versioon ujuttanut, ja kuinka paljon tilaa se vie? Työjutuille olen varannut palaverimuistiinpanoille ja priorisointilistoille yhdeksän sivua. Opintojutuille ja -deadlineille varaan parista sivusta kymmeneen riippuen kokonaisuuden laajuudesta. Pyrin pitämään merkinnät hyvin tiivistettyinä, sillä olen rönsyilyyn ja jaaritteluun taipuvainen. Sen varmasti huomaa myös tästä blogista, mutta tämän ei ole tarkoituskaan olla lyhennetty lista, vaan avuksi ja inspiraatioksi muille.

Pyrin pitämään merkinnät hyvin tiivistettyinä, sillä olen rönsyilyyn ja jaaritteluun taipuvainen.

23231430_10155343351663192_1545273600778286412_n

Koska työ ja opinnot eivät ole maailman vakavin asia, haluan pitää tässäkin mukana itselleni ominaisen pilkkeen silmäkulmassa. Ja koska oma työ vaatii oikeasti sekä suurten kokonaisuuksien, että pienempien yksityiskohtien hallintaa, on hyvä, että sitä saa nyt oikeasti aikataulutettua kunnolla. Tällä keinolla vältän toivottavasti myös uupumus- ja masennusrelapsit. Opinnot taas ovat aivan oma osuutensa. Haluan tehdä myös opinto- ja pääsykoelukumuistiinpanot Bujoon, joten ne vaativat ihan oman, suuren kokonaisuutensa. Sosiaalityön koulutusohjelman (yhteiskuntatieteiden tiedekunta) pääsykoekirja ilmestyi jo nyt, ja koska aikainen Anna nappaa opiskelupaikan, hankin pääsykoekirjan jo nyt.

23319178_10155343351708192_4958684626312400211_n

Niin on bujoilu vaikuttanut elämänhallintaan, että aloitin jo muistiinpanojenkin tekemisen opiskelutekniikkaa harjoitellen. Silmäilin siis ensin sisällysluettelon läpi,ja sen jälkeen kokosin ne omaan osioonsa. Ilokseni pääsykoekirjassa oli oma osionsa myös avainsanoille ja käsitteille, joten sisällysluettelon selaamisen jälkeen siirryin kirjan loppuosaan. Listasin joka ikisen avainsanan ja käsitteen, ja samalla merkkasin käsitteet, joiden merkitys on selvitettävä ennen luku-urakkaa, korostustussilla. ok jatkumo tälle on toki käsitteiden avaus. Mutta mitä sen jälkeen? Saapa nähdä!

Oma kokemukseni tästä siirrosta on siis jo nyt todella positiivinen, ja huomasin paneutuneeni pääsykoekirjaankin aivan erilaisella syvällisyydellä, kuin jos olisin vain tehnyt muistiinpanot koneella, tai alkanut lukea suoraan koealuetta perehtymättä ensin yleiskatsauksen merkeissä sisältöihin ja teemoihin. Huomaan kehittyneeni bujoilun aloittamisen myötä todella paljon organisoijana ja asioiden suunnittelijana, eikä tämä ole lainkaan hullumpi kehityssuunta. Nyt olen motivoitunut ja normaaliminää optimisempi mahdollisuuksistani onnistua.

Nyt olen motivoitunut ja normaaliminää optimisempi mahdollisuuksistani onnistua.

Millaisia kokemuksia teillä on Bujon sisällöstä niin, että kaikki asiat ovat samassa Bujossa, tai opinnot ja työt eri Bujossa? Olisi mukava kuulla kokemuksia myös siitä, kuinka bujoilu tai muiden plannerien käyttö on edistänyt asioiden hallintaa ja priorisointitaitoja. Onko bujoilu vähentänyt multitaskingia, vai lisännyt sitä? Itse olen huomannut keskittymiskykyni parantuneen, sillä jo itse bujoiluun saattaa kulua keskittyneenä tunti jos toinenkin. Samoin kävi nyt pääsykoekirjan kanssa.

Seuraavan postauksen sisältö ja ideat eivät ole vielä aivan selvillä, joten nyt haluaisinkin kuulla, mistä toivotte minun seuraavaksi bloggaavan. Ideoita kehiin, otan niitä mielelläni vastaan. Näissä tunnelmissa onkin hyvä rauhoittua viikonlopun viettoon, nauttia elämästä ja stressata vähemmän. Lisäksi tiedossa on yksi todella jännä juttu, jolle aion ainakin omistaa yhden kokonaisen postauksen. Cliffhangeriin on hyvä päättää tämä postaus, mutta perästä kuuluu. 😉

1 thought on “Priorisoinnin vaikeudesta voittoon”

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s