NaNo NaNo!

Tässä päivänä eräänä selasin vanhoja todistuksiani, jotka löysin kesken suursiivousta. Olen näemmä ollut kova lukemaan ja kirjoittamaan jo ala-asteella, ja muistankin kirjoittaneeni ainevihot täyteen pelkästään yhden aineen osalta. Mielikuvitukseni on siis aina ollut vilkas, ja vaikka tein noloja suomen kielen kielioppimokia vielä yläasteen aikana, äidinkielen numerot olivat aina ysiä tai kymppiä. Usein aineitani luettiin myös ääneen koulussa, ja olin aina se, joka sai kunnian lukea ääneen tekstejä. En edes muista, kuinka innostus kirjoittamiseen syttyi minussa. Olin kuitenkin jo ennen lukemaan oppimistani tarinoiden ja satujen suurkuluttaja – ei ollut iltaa, jolloin en olisi pyytänyt isää tai äitiä lukemaan minulle jotakin. Kirjastoakin käytimme hyvin ahkerasti.

Mitä vanhemmaksi tulin, sen enemmän aloin nauttia kirjoittamisesta. Jossain kohtaa kuitenkin sisäinen kriitikkoni kasvoi liian suureksi ja vahvaksi, kovaääniseksikin. En osannut enää hahmotella tekstejä, ja jokaisen kirjoittamani lauseen jälkeen tuntui siltä, että se oli huono. Jätin tekstit hautumaan, ja luettuani tekeleitäni uudelleen deletoin koko tiedoston. “Voi luoja, miten huono olenkaan!”, ajattelin. Vuonna 2010 kuulin sitten NaNoWriMosta, eli romaaninkirjoituskuukaudesta. Kyhäsin silloin, äitiyslomalla kuolleen lapsen äitinä, ensimmäisen kerran koko elämässäni 50 000 sanan romaanin kokoon. Valitettavasti olen kadottanut (tai deletoinut) koko tekeleen jonnekin. Siitä lähtien olen aina ajatellut kirjoittavani vielä jotakin, mutta joka marraskuu on ollut muka liian kiire, ei ollut ideoita, ei jaksa… ja mitä näitä tekosyitä nyt onkaan.

Mitä vanhemmaksi tulin, sen enemmän aloin nauttia kirjoittamisesta. Jossain kohtaa kuitenkin sisäinen kriitikkoni kasvoi liian suureksi ja vahvaksi, kovaääniseksikin.

Tänä vuonna päätin kuitenkin vihdoin tarttua härkää sarvista, kun Bullet Journal Finland -ryhmässä oli oma keskusteluketju NaNolle ja sille, kuinka se omassa bujossa näkyy. Tein itsekin hienon suunnitelman sanamääriä seuratakseni, mutta myöhemmin, uuden Bujon saatuani, luovuin näkemyksestä ja visiosta. Haluanko kirjoittaa niin, että vertailen itseäni jatkuvasti muihin, vai kirjoitanko mieluummin silkasta kirjoittamisen ilosta?

dav

Eikö olekin suureellinen suunnitelma? Ja miten mahtoi käydä? No, ihan ensimmäisenä päädyin jättämään Nuunastani liian tiiviin NaNo-seurannan pois, sillä fakta on kuitenkin se, että minulla on työt ja avoimen yliopiston opinnot hoidettavana. Sen vuoksi päätin hylätä sanamääräseurantataulukon kokonaan Nuunastani, mutta päädyin kuitenkin laittamaan jokaisen päivän kohdalle pienen merkinnän “NaNoWriMo”, johon merkkaan sen päivän saavutetun sanamäärän yhteensä. Seuraan myös tiiviisti omaa edistymistäni oletuskeskiarvoihin verrattuna NaNoWriMon kotisivuilla.

NANO2

Tällä hetkellä olen saavuttanut jopa 16 235 sanaa, joka on selkeästi suurempi kuin päiväkohtainen tavoitesanamäärä. Kumpi minua sitten oikeastaan inspiroi kirjoittamaan, NaNo itse, vai bujoiluryhmässä käydyt keskustelut, vai kenties se ikioma bujo? En osaa sanoa. Luulen, että uusi inspiraatio niin blogin kuin muun luovan kirjoittamisen suhteen lähtee siitä, että nykyisin vapaa-aika menee kaikin puolin terveemmissä merkeissä kuin aiemmin. Inspiraatio ja luovuus ovat kohdillaan, ja tarinat syntyvät ilman sen kummempia ponnisteluja. Totta kai minä ammennan tarinaani aiheista, jotka itse tunnen, saatanpa myös pohjata omaan elämääni joitakin elementtejä. Siitä huolimatta luokittelen tekstini fiktioksi, tarinan kulku kun on hyvin erilainen omaan elämänjanaani verrattuna.

Mistä minä sitten kirjoitan? NaNoWriMon sivuilla olen luonnehtinut omaa tarinaani, Peilikuvien pirstaileita, näin: “Pirstaleisia peilikuvia on kertomus naisesta, joka on omien traumojensa ja masennuksensa vanki, kasvatettu häpeään, ja joka näiden pohjalta käyttäytyy toisin kuin yhteiskunta ja läheiset odottaisivat. Lopulta peili särkyy, ja nainen joutuu psykiatriselle osastolle itsemurhayrityksen jälkeen. Osastolla tämä tapaa useita ihmiskohtaloita, osan kanssa hänellä on paljon yhteistä, ja osa pelottaa. Trauman jälkeiset takaumat ja unet ahdistelevat naista, ja tämä pohtii toipuessaan omaa paikkaansa maailmassa.”

Luulen, että uusi inspiraatio niin blogin kuin muun luovan kirjoittamisen suhteen lähtee siitä, että nykyisin vapaa-aika menee kaikin puolin terveemmissä merkeissä kuin aiemmin.

Olen joka tapauksessa löytänyt kirjoittamisen ilon uudelleen. Se alkoi oikeastaan jo silloin, kun idea blogista Bullet Journalin ympäriltä syntyi. Sittemmin olen päättänyt laajentaa blogin aihepiiriä yleisemminkin elämänhallintametodeja ja hyvinvointiajatuksia pohtivaksi, omista fiiliksistä kertovaksi kokemusasiantuntijamaiseksi blogiksi, jonka toivon tuovan iloa ja uusia oivalluksia myös muille. Tämän blogin tiimoilta oli myös oikeastaan aika helppoa aloittaa fiktion kirjoittaminen. Sairaalamaailma on opintojeni pohjalta tuttu, ja voin hyvin samaistua tekstini päähenkilön ajatusmaailmaan ja tuntemuksiin siitä, kuinka elämän potkiessa päähän kaikki muukin sortuu hiljalleen – ja joskus se sortuminen voi tapahtua vuosienkin kuluttua traumojen kokemisesta.

Niinpä siis olen kirjoittanut lähes kaiken liikenevän ajan, jota minulla vain on ollut. Moni kaveri on tänä viikonloppuna ollut juhlimassa Halloweenia, ja minä olen tehnyt mitä? No, kirjoittanut. Kirjoittanut niin, että ranteita särkee, niskat ovat jumissa ja pää on kuin suuren maailman metropoli. Välillä luen omaa tekstiäni kirjoittamisen välissä, ja pyrin vaimentamaan liian itsekritiikin. Sen vuoksi olikin hienoa saada positiivista palautetta toiselta harrastelijakirjoittajalta, joka ei kyllä itsekään kirjoita mitenkään huonosti! Jokainen NaNoWriMon osanottaja kirjoittaa todella erilaista tekstiä, mutta siitä se kirjallisuuden rikkaus juuri syntyykin: jokaiselle löytyy jotakin luettavaa, ja parasta on, kun kirjoittaja itsekin nauttii tuottamastaan tekstistä.

…mutta siitä se kirjallisuuden rikkaus juuri syntyykin: jokaiselle löytyy jotakin luettavaa, ja parasta on, kun kirjoittaja itsekin nauttii tuottamastaan tekstistä.

Yllä olevissa kahdessa kuvassa näkyy itse bloggaaja ja “raivonanottaja”, joksi itseäni tituleeraan, ja oikealla puolella on nykyään oikein viihtyisä työ-, opinto- ja kirjoitusnurkkaukseni. Kun yhtälöön vielä lisätään aika ajoin työpöytäni alle jalkojen päälle makaamaan tuleva pieni terrierimix ja oma kulta, joka toisinaan tuo kahvia uurastajalle, asiat ovat oikeastaan vallan mainiosti! Bloggaajalla vain taitaa ainakin kuvassa olla aivoissa ruuhkaa, mutta asu sentään on hyvä: puolisoni osti tänä vuonna synttärilahjaksi jumpsuitin EMP:ltä, ja olenkin sitä ahkerasti käyttänyt erityisesti talvipakkasilla.

Harrastaako kukaan lukijoistani kirjoittamista, tai onko joku jopa julkaissut ihan oikeita, painettuja juttuja, olivatpa ne sitten lehtiartikkeleja tai kirjoja? Entä haluaako lukijakunta maistiaisen tämän raivonanottajan tekstistä, vai riittääkö lyhyt synopsis?

Seuraavassa tekstissä pohdinkin sitä, kuinka kielletyn hyvältä positiivinen palaute tuntuu, kun sitä saa vaikkapa bloggaamisestaan.

(Lopputulos sunnuntailta oli reilu 18 000 sanaa, ei huono!)

4 thoughts on “NaNo NaNo!

  1. Kun itsekin löytäisi kirjoittamisen ilon uudestaan. Sisäinen kriitikko on tehnyt hyvää työtä ja tuhonnut suurinpiirtein kaiken innon kirjoittaa. 😀 Nanoa kokeilin pariinkin kertaan tuloksetta, en kyennyt millään löytämään aikaa kirjoittamiselle ja loppujen lopuksi siitä tuli yksi iso to do -lista pahis koko nanosta. Bloggaaminenkin on jäänyt ja äh. En koe enää saavani kirjoittamisesta yhtään mitään, vaikka silloin tällöin jos kirjoittelen jotain tai luen vanhoja tekstejä, saan pilkahduksia siitä ilosta. Jotenkin vain kirjoittaessa se ilo ei ole kovin pysyvää vaan jotenkin… en mä tiedä. Pöh ja äh.

    Like

    1. Inhottavaa, jos tuntuu nykyään tuolta, mutta sitten pitää vain hyväksyä, että nyt ei tee mieli kirjoittaa. ❤ Onneksi sinulla on kaikkea muutakin, mistä saat intoa ja innostusta. ❤

      Like

  2. Sinulla selvästi on pohjaa tälle kirjoittelulle jo. Itse en aikanaan koulutöiden (aineet sujuivat vaihtelevasti) jälkeen, mistä on jo yli 30 vuotta, ole kirjoitellut kuin blogia. Sitäkin enempi puhetyyliin, lisäksi murteella, niin nämä kirjatyyppiset tekstit ovat nyt minulle aivan uutta. Jostain syystä nyt vain ajankohta tälle muutoin kiireisenä vuotena osui kohdalleen, että lähdin mukaan. Vaikka silti teen “sääntöjen vastaisesti”, enkä ole rekisteröitynyt mihinkään. Senverran koukuttavaa tuo on, että kun alkuun pääsee, ei malttaisi millään lopettaa. =)

    Like

    1. Kiitos Birgit. Aiemmin antamasi palaute rohkaisi jo todella paljon! Sinullakin on kirjoitustaito hanskassa, lukisin oikein mielelläni muitakin tekstejäsi jatkossa.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s