Itsemyötätunnon vaikeus

Oletko perfektionisti? Moititko itseäsi jokaisesta pieleen menneestä asiasta? Etkö osaa antaa olla? Tuntuvatko omat saavutukset mokia pienemmiltä?

Mikäli vastasit jokaiseen kysymykseen “kyllä”, et ehkä osaa olla myötätuntoinen ja salliva itseäsi kohtaan. En osaa minäkään, en ole koskaan osannut. Vanhempani kasvattivat minut siten, että omista onnistumisista on mieluiten oltava hiljaa, mutta epäonnistumisten vatvomiseen ja niiden pelkäämiseen saa kyllä käyttää energiaa. En usko tämän olleen varsinainen kasvatuksen tarkoitus – vanhempani halusivat vain, etten ylpistyisi liikaa. Mutta onko ylpeydessä sitten jotain pahaa?

Mutta onko ylpeydessä sitten jotain pahaa?

Länsimaisessa psykologiassa vilisee erilaisia teorioita ihmisen persoonallisuuden kehityksestä ja itsetunnon rakentumisesta, filosofia pohtii ekstistentialistisia kysymyksiä, ja nykymaailman erityisesti työelämän kovemmiksi ja kiireisemmiksi muuttuneet arvot saavat meidät elämään jatkuvassa kilpailumoodissa sekä itsemme että ympäristömme kanssa. Vähemmästäkin pieni pää menee pyörälle! Lisäksi, jos ihmisellä sattuu monitekijäisistä syistä johtuen olemaan keskimääräistä huonompi itsetunto kombinoituna ääriperfektionismiin, epäonnistumiset lannistavat helposti.

En jaksa edes laskea, montako kertaa olen lukenut omia blogikirjoituksia, ajatellut hetken ajan sen olevan hyvä, ja sen jälkeen lukenut jonkun toisen paremman ja suositumman tekstin. Siinä vaiheessa mieli on tehnyt räjäyttää paitsi blogi, myös oma tietokone ja pää bittiavaruuteen. Tai entäpä, kun olen kokenut selvinneeni töissä hyvin, ja sitten kollega tekee jonkin asian mielestäni paremmin? Ei siinä kai muuta, kuin että olen alkanut odottaa kauhulla irtisanomisilmoitusta töistä. Ja mitä ulkonäköön tulee, lannistun erittäin helposti. Ei ole kerta tai kaksi, kun olen itkenyt peilin tai vaatekaapin edessä sisäänpäin, koska en vain satu näyttämään Angelina Jolielta.

Ja mitä ulkonäköön tulee, lannistun erittäin helposti. Ei ole kerta tai kaksi, kun olen itkenyt peilin tai vaatekaapin edessä sisäänpäin, koska en vain satu näyttämään Angelina Jolielta.

On todella helppoa olla joustava ja myötätuntoinen muita kohtaan erilaisissa elämäntilanteissa, mutta armollisuus itseään kohtaan on taitolaji, prosessi, jota sitäkin on opeteltava. Itsemyötätunto on terminä melko uusi, mutta sitäkin toimivampi metodi meille omien elämiemme ankarimmista ankarimmille Idols-tuomareille. Elämä on yhteiskunnan teollistumisen, digitalisoitumisen, lama-aikojen sekä globalisaation mukana muuttunut yhä kiireisemmäksi, joten ei ihmekään, ettei oman hyvinvoinnin ajattelulle jää välttämättä aikaa. Koska kilpailemme myös itseämme vastaan, emme välttämättä muistakaan palkita itseämme kehuilla ja kannustuksilla, vaan ruoskimme itseämme vielä parempiin suorituksiin ja moitimme kohtuuttomasti epäonnistumisista. Siksi haluan ainakin itse lähteä itsemyötätunnon opettelun tielle.

Kuinka minä sitten miellän itsemyötätunnon toimivan?

Miellän itsemyötätunnon käsitteen siten, että toimin itseäni kohtaan samoin kuin kärsiviä, masennuksen syövereissä kamppailevia ystäviä ja/tai läheisiä kohtaan. Miksen sanoisi myös itselleni: “Hei, sä yritit hyvin, ei ollut sun vikasi, ettei sinusta tullut kvartaalin työntekijää tässäKÄÄN kuussa”, tai “Mä ymmärrän miltä susta tuntuu, itke ihan rauhassa ja hengitä”, tai “Kirjoitat hyvin, jatka vaan bloggaamista”. Mitä näitä nyt on. Enhän minä mene omalle kuvataiteellisesti lahjakkaalle miehellenikään sanomaan, että ehkä sen pitäisi vain opetella paremmaksi, jos hän ei ole tyytyväinen omiin napsaisuihinsa. Silloin, kun toinen on epävarma omasta osaamisestaan, sitä toista kannustetaan.

Enhän minä mene omalle kuvataiteellisesti lahjakkaalle miehellenikään sanomaan, että ehkä sen pitäisi vain opetella paremmaksi, jos hän ei ole tyytyväinen omiin napsaisuihinsa. Silloin, kun toinen on epävarma omasta osaamisestaan, sitä toista kannustetaan.

Marraskuun haasteeksi asetankin sekä itselleni että lukijoille itsemyötätuntotaitojen opettelun. Mitäpä, jos seuraavan kerran epäonnistumisen tunteita kokiessa ei alkaisikaan ruoskia itseään verbaalisesti (saati sitten fyysisesti!), vaan antaisi tunteilleen luvan ja tsemppaisi ja kannustaisi lempeästi.

Jokainen meistä on hyvä jossain, ja jokainen meistä on ansainnut myötätuntoa ja lempeyttä, niin muilta kuin ennen kaikkea itseltään.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s