BuJo-mokailu – saako näille muka nauraa?

Bujoilua aloittaessani olin todellakin pihalla kuin lumiukko ja eksyksissä kuin Muumilaakson Mörkö väkijuomia nautittuaan. Aluksi Facebookin BuJo-ryhmään omia rävellyksiä jaettuani luin kommentteja ja neuvoja posket häpeän punasta helottaen. “Voi luoja. Miten käsitinkään tämän idean näin päin pyllyä?”, ajattelin. Sitten silmiini osui muiden tekemiä mokia, ja tajusin että mokailla saa. Niistä voi jopa oppia!

Sitten silmiini osui muiden tekemiä mokia, ja tajusin että mokailla saa. Niistä voi jopa oppia!

Mutta kuinka sitten olen kämmäillyt oman BuJon, blogin, some-profiilin ja ties sun minkä muiden asioiden kanssa?

Ihan ensimmäisenä tajusin, että Facebook-sivulta puuttuu maininta hänestä, jolle kunnia ideasta kuuluu. Onhan Bullet Journal rekisteröity ja patentoitu idea, joten on enemmän kuin oikein mainita alkuperäinen ideoija ja sen levittäjä. Bujoilu on todella suosittua jo täällä USA:sta katsoen rapakon takana pimeässä pohjoisessa, ja on todella väärin olla mainitsematta tämän alkuperää. Tämän tajuttuani kylmä hiki kihosi ensin otsalle, ja minun piti hengitellä muutaman kerran syvään. Seuraava askel olikin muokata sivua ja kiinnittää ensimmäiseksi  julkaisuksi maininta ja linkki. Huh, tästä on selvitty!

Seuraava askel olikin muokata sivua ja kiinnittää ensimmäiseksi  julkaisuksi maininta ja linkki. Huh, tästä on selvitty!

Eli mitä tästä opin, notes to myself part 1:

  • Blogatessasi tai tehdessäsi muita kirjallisia- tai videotuotoksia, tuo aina esille idean keksijä. Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu!

Sittenpä huomasin saman mokan “Blogin tarkoitus” -osiossa, joten muokkasin sitäkin.

Note to myself part 2:

  • Omia kirjoituksia niin blogin kuin some-kanavienkin puolella joutuu muokkaamaan jälkikäteen. Paljon. Siis todella paljon, koska jotain unohtuu aina.

Seuraavaksi tajusin, että oli todella typerä idea jättää pois sisällysluettelo, joka toimii oikeastaan koko BuJon selkärankana. Samoin typerää oli jättää pois bullet-merkinnät. Mitä tehdä, kun oma BuJo sen kuin leviää käsiin, eikä oleellista tietoa löydäkään kuin pläräämällä omien pikku kätöstensä ja aivojensa yhteistuotosta ees sun taas?

Mitä tehdä, kun oma BuJo sen kuin leviää käsiin, eikä oleellista tietoa löydäkään kuin pläräämällä omien pikku kätöstensä ja aivojensa yhteistuotosta ees sun taas?

Hetken aikaa kirottuani ja pähkäiltyäni tajusin, että BuJossahan on valkoiset sisäkannet. Heureka! Tein sisällysluettelon ja bullet-listan niihin. Saa kelvata, kyllä sen avulla etsivä löytää niin kalenterimerkinnät, aivosekamelskat kuin erilaiset trackerit.

Yllä olevaan tuotokseen olin tyytyväinen. Silti en voinut olla miettimättä, että kuinka hiivatissa kuvittelin muka pärjääväni ilman indexiä? Seuraavassa bujomokapostauksessa pohdinkin kaikkea mahdollista, mikä on mennyt pieleen. Olen aivan varma siitä, että bujo-mokista tulee tähänkin blogiin ihan oma kategoriansa, joka jatkuu taatusti koko minun ja bujoilun yhteisen matkan ajan.

Ja nyt, rakkaat lukijat, on teidän vuoronne jakaa omat bujomokanne, jotka ovat ensin itkettäneet, sitten hävettäneet ja lopulta naurattaneet. Itselleen nauramisen taito on paras taito, ja sitä todellakin tulee harjoitettua bujoilun parissa. Paljon.

Itselleen nauramisen taito on paras taito, ja sitä todellakin tulee harjoitettua bujoilun parissa. Paljon.

Seuraava postaus onkin pohdintaa Miia Pölläsen uutuuskirjasta “Bujoilun voima” (WSOY, 2017), eli tämä pohdinta tulee aloittamaan myös lukunurkka-kategorian. Siinä tulen pohtimaan erilaisten elämäntaito-oppaiden ohjeiden soveltamista omaan elämään ja BuJoon tavoitteellisina listoina. Pysykää siis kuulolla.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s