Sisäinen lapsi hukassa? BuJo mahdollistaa sen löytämisen.

Mitä on olla aikuinen? Onko se sitä, että hyppää suoraan koulunpenkiltä ruuhkavuosien oravanpyörään ja samalla orientoituu työhön ja muuhun vakavaan siten, että sisäinen lapsi hukkuu. Oma mottoni on jo jonkin aikaa kuulunut: “Kasva isoksi, mutta älä aikuiseksi”. Voin olla iältäni aikuinen, pitää yllä tietyissä sosiaalisissa kuvioissa aikuisen roolia ja tarkkailla, missä tilanteissa voin päästää sisäisen lapseni valloilleen.  Ihminen on sosiaalinen eläin, ja yhteiskunta asettaa toiminnallemme tietyt rajat. Lisäksi omaksumme monia rooleja voidaksemme toimia yhteiskunnassa. Se ei ole dissosiatiivista tai jakautunutta persoonallisuutta, vaan sitä, että muokkaamme käytöstämme ympäristön mukaan. Mutta mitä tehdä, kun alkaakin lapsettaa? Niin kuin oikein paljon?

Lisäksi omaksumme monia rooleja voidaksemme toimia yhteiskunnassa. Se ei ole dissosiatiivista tai jakautunutta persoonallisuutta, vaan sitä, että muokkaamme käytöstämme ympäristön mukaan. Mutta mitä tehdä, kun alkaakin lapsettaa? Niin kuin oikein paljon?

Jokainen 90-luvulla lapsuuttaan elänyt muistaa varmasti ala-asteen tarrakirjat? Hyvä. Niin minäkin. Yllätyin kirjakaupassa BuJo-tarvikkeita selatessani siitä, kuinka paljon valinnanvaraa oman BuJon tuunaamiseen oli. BuJojen lisäksi matkaan siis lähti tarroja. Paljon tarroja. Lisäksi ostoskassiin hyppäämistä suorastaan kerjäsivät kaikki ihanat, erilaiset kynät ja textmarkerit. Sillä hetkellä minusta tuntui, kuin olisin päässyt osaksi jotain suurempaa “salaliittoa”, ja tuskin maltoin odottaa tähän harrastukseen vihkiytymään pääsyä.

davYllä olevasta kuvasta näkyykin, että hieman innostuin. Seuraavaksi esittelenkin ajatuksia ja luonnosteluja omaan BuJoon, sekä mahdollisesti inspiraatioksi muille oman elämänsä kaootikoille, jotka haluavat hieman koristeellisempaa tyyliä omaan BuJoon, mutta osaavat piirtää yhtä hyvin kuin allekirjoittanut, eli taiteellinen lahjakkuus rajoittuu jotakuinkin selkeään käsialaan sekä tikku-ukon piirtämiseen. Okei, osaan minä hymiöitäkin piirtää, mutta siihen se sitten jääkin.

dav

Kuten edellisessä, opiskeluun ja elämänhallintaan liittyvässä postauksessa mainitsin, olen luonteeltani hyvinkin “Jos voit jättää sen viime tippaan, sehän jätetään” -tyylinen ihminen. Lukion luovin jotenkin läpi, joten kun oli aika astella yliopiston ovista sisään, opinnot meinasivat tyssätä alkuunsa. Miksi? No siksi, että opiskelutekniikka ja ajanhallinta eivät olleet kunnossa. Siksi silmiin osuikin heti tarrasetti AIKUISTELUUN. Koska oma sisäinen lapsi purskahtelee esiin milloin mitenkin, yleensä mustan huumorin muodossa, ajattelin näiden tarrojen kannustavan minua hallitumpaan kaaokseen. Sehän toimii! Tulee heti jotenkin organisoituneempi olo, kun saa antaa itselleen papukaijamerkin tai lätkiä tarran merkiksi suoritetusta mutta inhoamastaan kotiaskareesta.

Tulee heti jotenkin organisoituneempi olo, kun saa antaa itselleen papukaijamerkin tai lätkiä tarran merkiksi suoritetusta mutta inhoamastaan kotiaskareesta.

Seuraavaksi esittelenkin hahmotelmia, joista toisen lätkäisen tämän kuukauden kohdalle omassa BuJossa, ja toinen tulee käyttöön heti ensi kuussa. Ajatuksena on, että kun nämä aukeamat ovat olemassa, asioita tulee oikeasti tehtyäkin sen sijaan, että ne on liimailtu läppärin kanteen ja näppäimistön viereen erilaisina post it -lappuina, joista ei todellakaan voi päätellä tehtävien prioriteettia.

dav

Yllä oleva TO DO -lista on kuvitteellinen ja täytetty siis omien synapsien verkoston tuotoksena, suomeksi sanoen mielikuvituksen tuotteena. Tällaista ideaa kuitenkin kaavailin ensi kuulle, tarroilla höystettynä totta kai. Miten muka muuten osaisin piirustella kivoja juttuja? No, voihan joku pitää tikku-ukkoja taiteena, mutta minä en pidä.

Ja koska tein hurjan tempun ja liityin kuntosalin jäseneksi, aion myös hyödyntää lokakuun näkymiä ns. sport trackerilla, eli merkata aukeamalle ne päivät, kun on treenannut tavoitteellisesti ja/tai käyttänyt koiran pitkällä intervalliharjoittelutyyppisellä lenkillä. Kannusteeksi olen valinnut omenatarrat, sillä omena päivässähän pitää lääkärin loitolla? Jokaisesta päivästä, jolloin asetetut tavoitteet täyttyvät, saan tarran. Jos taas lössötän pidemmän jakson putkeen, sport tracker -näkymä tulee näyttämään aika masentavalta.

dav

Summa summarum, jos ei siis ole kuvataiteellisesti lahjakas, erilaisilla tarroilla saa piristystä BuJoon, ja samalla voi vaikka nostalgisoida lapsuuden tarrakirjoja. Onkohan seuraava askel sitten tarrakirjan ostaminen, ihan vain sisäisen lapsen tarpeiden tyydyttämiseksi ja nostalgiatripiksi omaan lapsuuteen, silloin kun koulu ja huoltajat organisoivat kaiken puolestamme?

Summa summarum, jos ei siis ole kuvataiteellisesti lahjakas, erilaisilla tarroilla saa piristystä BuJoon, ja samalla voi vaikka nostalgisoida lapsuuden tarrakirjoja.

Tämä postaushan toimikin sitten kätevänä alustuksena seuraavalle BuJo-postaukselle, eli treenille ja sille, kuinka omaa BuJoa voi käyttää sekä itsensä motivoimisen välineenä että treenipäiväkirjana.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s